11-vuotias varasti koulubussin – johdatti poliisit hurjaan takaa-ajoon

Ohhoh! · Tim Isokivi

11-vuotias poika on aiheuttanut vaaratilanteita ja suuren poliisioperaation Yhdysvaltojen Louisianassa. Hän varasti koulubussin ja johdatti joukon poliiseja takaa-ajoon ympäri Baton Rougen katuja.

Nimeämätön lapsi oli hypännyt autokoulun parkkipaikalle pysäytetyn koulubussin ratin taakse ja onnistunut käynnistämään ajoneuvon. Poliisit hälytettiin nopeasti huviajelulle bussilla lähteneen pojan perään. Tästä seurasi jopa 45 minuuttia kestänyt takaa-ajo, jonka aikana 11-vuotiaan nähtiin muun muassa naureskelemassa poliiseille ja näyttäässä heille keskisormea.

Hurja välikohtaus sai päätöksensä lapsen törmättyä puuhun koulubussilla. Ehjin nahoin tilanteesta selvinnyt lapsi pidätettiin muun muassa autovarkaudesta, poliisin pakenemisesta ja omaisuusvahingosta. TMZ-sivuston mukaan poika kolhi ajomatkansa aikana bussilla kolmea muuta ajoneuvoa, mutta kukaan ei loukkaantunut vakavasti takaa-ajon aikana.