Piereskely Uberissa aiheutti riidan – matkustaja tuomittiin pahoinpitelystä

Ohhoh! · Tim Isokivi

Uber-kyydin aikana piereskely on johtanut rajuun tilanteeseen ja lopulta pahoinpitelytuomioon Iso-Britanniassa. Paikallisen Uber-kuljettajan mukaan piereskellyt matkustaja oli pahoinpidellyt hänet.

Humalainen James Mallett oli tilannut Uberin kolmen ystävänsä kanssa yökerhon eteen Bristolissa. Matkan aikana Mallett päästi kovaäänisen pierun, mitä kuljettaja Aleksander Bonchev piti loukkaavana. Hän määrästi Malettin poistumaan autosta.

Mallett raivostui poistumiskehotuksesta ja löi kuljettajaa päähän. Bonchev puolestaan vastasi iskuun lyömällä matkustajaa kasvojen alueelle. Tässä vaiheessa Mallettin seurassa taksissa ollut nuori nainen kehotti seuruetta Bristol Live -lehden mukaan postumaan.

Syyttäjä James Scuttin mukaan Mallett oli myöhemmin käyttäytynyt väkivaltaisesti myös poliisia kohtaan. Mallett myönsi tekonsa oikeudessa, ja hänet on sittemmin tuomittu kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen, sakkorangaistukseen ja yhdyskuntapalveluun. Bonchev puolestaan mursi välikohtauksessa sormensa, menetti työnsä Uber-kuljettajana ja palasi kotimaahansa Bulgariaan.