Astronautti äänesti presidentinvaaleissa avaruudessa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvalloissa valmistaudutaan parhaillaan yksiin maan lähihistorian kohutuimmista presidentinvaaleista. Tiistaina 3. marraskuuta kansalaiset valitsevat maan johtoon joko nykyisen istuvan presidentin, Donald Trumpin tai demokraattipuolueen ehdokkaan, Joe Bidenin.

NASAn Astronautti Kate Rubins asuu parhaillaan satojen kilometrin korkeudessa maata kiertävällä Kansainvälisellä avaruusasemalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hän äänestäisi vaaleissa. Erityisjärjestelyjen ansiosta hän sai mahdollisuuden ennakkoäänestää vaaleissa avaruudesta käsin.

Kate Rubins on CNN-uutissivuston mukaan ainoa yhdysvaltalaisäänestäjä, joka ei asu parhaillaan Maapallon pinnalla. Hän lensi Kansainväliselle avaruusasemalle 14. lokakuuta yhdessä kahden venäläisen kosmonautin kanssa. Kolmikko tulee työskentelemään avaruusasemalla seuraavien kuuden kuukauden ajan.