Koronavirukseen kuollut mies äänestettiin lainsäätäjäksi Yhdysvalloissa

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Pohjois-Dakotassa asuva David Andahl kuoli 5. lokakuuta koronaviruksen aiheuttamaan covid-19 -tautiin 55-vuotiaana. Siitäkin huolimatta hänet on nyt äänestetty osavaltiossa lainsäätäjän virkaan.

Republikaanipuoluetta edustava David Andahl ehti Independent-lehden mukaan olla ennen kuolemaansa ehdolla Pohjois-Dakotan senaatin 8. piirikunnan lainsäätäjäksi. Koska Andahl kuoli vain viikkoja ennen vaaleja, ei hänen tilalleen ehditty etsimään uutta ehdokasta. Nimeä ei myöskään voitu enää poistaa äänestyslipukkeista, sillä osa ennakkoäänistä oli jo ehditty antamaan.

Republikaanipuolue tulee nyt valitsemaan ennen vaaleja menehtyneen Andahlin tilalle uuden henkilön. Pohjois-Dakotan osavaltiossa on tähän saakka laskettu yli 47 000 koronatartuntaa. Lokakuun aikana uusien tartuntojen määrä on kasvanut noin 500 tartunnasta jopa tuhanteen tartuntaan päivässä.