Suomen hotellit pulassa ilman ulkomaalaisia turisteja – henkilökuntaa lomautettuna keväästä asti

Matkailu · Terhi Piiroinen

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry on toteuttanut jäsenhotelleille kyselyn, jonka mukaan pääkaupunkiseudun hotellien liikevaihto laskee tänä vuonna noin 70 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Lähes 60 prosenttia työntekijöistä on lomautettuna. Muun Suomen majoitusliikkeistä 63 prosenttia arvioi liikevaihdon pienenevän yli 40 prosentilla.

– Tilanne heikkenee talven ja kevään aikana, jollei matkustusrajoituksia ulkomailta Suomeen lievennetä nopeasti, järjestöstä kerrotaan.

Matkustusrajoitukset iskevät erityisesti pääkaupunkiseudun ja Pohjois-Suomen majoitusyrityksiin. Moni hotellien työntekijä on ollut lomautettuna keväästä asti. MaRan jäsenkysely tehtiin 3.–5.11.2020. Siihen vastasi 96 majoitusyritystä, jotka edustavat reilusti yli puolta majoitusalan liikevaihdosta Suomessa.

– Hotellialan ja sen työntekijöiden tilanne on kriittinen. Suomeen ei tällä hetkellä pääse vapaa-ajanmatkalle käytännössä mistään matkailumme kannalta tärkeästä maasta. Koronatilanteesta huolimatta Suomeen suuntautuvalle matkailulle on vielä kysyntää. Suomi tunnetaan väljänä maana, johon on turvallista matkustaa. Alan yritykset ovat tehneet keväästä alkaen valtavasti töitä terveysturvallisen matkustamisen mahdollistamiseksi. Hallituksen tulee tehdä nopeasti esitys, joka mahdollistaa matkustamisen ulkomailta Suomeen myös pikatestillä ilman karanteenia. Tämä on aivan välttämätöntä alan yritysten, niiden työntekijöiden ja myös Finnairin kannalta, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa.