Youtube perui Rewind 2020 -koostevideon julkaisun: ”Ei tunnu oikealta”

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Youtube on julkaissut perinteisesti vuoden lopussa Rewind-koostevideon. Niissä on vilkaistu takaisin vuoden puhutuimpiin aiheisiin, suosituimpiin videoihin ja nähty terveisiä suosituimmilta sisällöntuottajilta. Nyt Youtube on kuitenkin ilmoittanut, ettei uutta Rewind-videota nähdä tänä vuonna.

– Rewindin tarkoitus on ollut aina juhlistaa teitä kaikkia. Vuosi 2020 on kuitenkin ollut erilainen. Ei tunnu oikealta esittää, ettei näin olisi ollut. Niinpä pidämme tänä vuonna taukoa Rewindistä, Youtuben julkaisemassa tiedotteessa kerrottiin.

Uutinen sai jokseenkin ristiriitaisen vastaanoton sosiaalisessa mediassa. Myös Rewind-videot itsessään ovat jakaneet mielipiteitä rajusti, sillä esimerkiksi Rewind 2018 nousi koko vuoden inhotuimmaksi Youtube-videoksi erityisesti suosittujen sisällöntuottajien videolle luomien sketsien ansiosta. Jopa Youtuben toimitusjohtaja Susan Wojcicki myönsi myöhemmin lastensa kuvailleen videota myötähäpeää aiheuttaneeksi.