Camila Cabello piti sometaukoa – halusi hoitaa terveyttään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Alun perin Fifth Harmony -tyttöbändin laulajana tunnetuksi tullut Camila Cabello on onnistunut tekemään jo monia megahittejä oman soolouransa aikana. Nainen on ihastuttanut kuulijoita etenkin Havana ja Señorita -nimisillä kappaleillaan, jotka ovat saaneet yli miljardi kuuntelua Spotifyssa. Menestys on tuonut kuitenkin tullessaan myös mediahuomiota, mikä toisinaan tuntuu Cabellosta raskaalta.

Camila Cabello joutuu toisinaan pitämään sosiaalisesta mediasta taukoa oman henkisen hyvinvointinsa takia. 22-vuotias tähti selvensi Instagram-julkaisussaan, että välillä hän tarvitsee omaa tilaa. Naisen mielestä on terveellistä kuunnella oman mielen ja kehon tarpeita ja toimia niiden mukaisesti. Hänen kohdallaan se tarkoittaa välillä sitä, että hän ei halua olla läsnä sosiaalisessa mediassa.

Fifth Harmony -tyttöbändi nousi vuoden 2012 tuotantokaudella Yhdysvaltojen X Factor -ohjelmasta. Yhtye ilmoitti fanien yllätykseksi 2016 vuoden lopulla, että heidän jäsenensä Camila Cabello on päättänyt jättää tyttöbändin ja erota yhtyeestä. Tämä oli kuitenkin Cabellon osalta oikea peliliike, koska hänen soolouransa lähti todelliseen nousukiitoon välittömästi.