The Batman -elokuvasta odotettua esimakua – teaser-traileri julki

Batman palaa valkokankaalle näillä näkymin jo ensi vuonna uuden The Batman -elokuvan myötä. Pääroolissa nähdään tällä kertaa Twilight-elokuvien teinien suosikista vuosien myötä vakavasti otetuksi näyttelijäksi noussut Robert Pattinson.

------

Tulevassa elokuvassa Batman on taistellut rikollisuutta vastaan vasta vuoden ajan. Viittasankari tutkii kirjaimellisesti arvoituksellisia murhia ja korruptiota, jolla saattaa olla kytköksiä hänen omaan perheeseensä. Elokuvasta saadaan esimakua tuoreen teaser-trailerin muodossa.

Pattinsonin Batmanin lisäksi teaserissa nähdään vilauksia Kissanaisena paremmin tunnettua Selina Kyleä esittävästä Zoe Kravitzista, Westworld-tähti Jeffrey Wrightistä poliisikomissaari Gordonina ja lähes tunnistamattomaksi maskeeratusta Colin Farrellista, joka näyttelee Pingviiniä. Matt Reevesin ohjaaman elokuvan on määrä saada ensi-iltansa 1. lokakuuta 2021, mutta koronatilanteen vuoksi julkaisu saattaa vielä siirtyä.