Pariskunta yritti vuoden pelastaa katukoiraa – koskettava lopputulos videolla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pariskunta Marla ja Joe näkivät eräänä päivänä kävelyllään koiran. Koira ei luottanut ihmisiin lainkaan eikä se päästänyt Marlaa tai Joeta lähelleen. Pariskunnan mukaan koiraa oli pahoinpidelty ja kaltoin kohdeltu ihmisten toimesta, minkä vuoksi sen luotto ihmisiin oli mennyt kokonaan.

Marla ja Joe palasivat päivittäin katsomaan koiraa, jolle he antoivat nimeksi Scooby. Talven tullen he pelkäsivät pahinta ja miettivät onko Scooby löytänyt itselleen lämpimän yösijan pakkasilla. Keväällä Scooby kuitenkin palasi tuttuun ympäristöön ja oli jo selvästi onnellinen nähdessään jälleen tutut ihmiset kävelyllä.

Vähitellen Scooby alkoi lähestymään ihmisiä ja seurasi heitä lähemmäs heidän kotitaloaan. Scooby alkoi yöpymään talon pihalla ja ystävystyi Marlan ja Joen lemmikkiin Samsoniin. Perheen toisen koiran avulla Scooby sai kerättyä rohkeutta ja astui ensimmäistä kertaa taloon sisälle noin puolitoista vuotta sen jälkeen kun Marla ja Joe ensimmäistä kertaa yrittivät tutustua Scoobyyn.