The Weeknd ei saanut Grammy-ehdokkuuksia – raivostui Twitterissä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tiistaina julkaistiin musiikkialan Grammy Awards -palkintogaalan ehdokkaat. Ehdokkaiden joukossa nähtiin paljon isoja nimiä kuten Dua Lipa, Taylor Swift ja Beyonce, jotka kahmivat useamman ehdokkuuden uusilla albumeillaan ja singlejulkaisuillaan. The Weeknd loisti listalla poissaolollaan.

The Weeknd on julkaissut tänä vuonna albumin After Hours, jolta löytyy muun muassa megahitti Blinding Lights. Kyseinen single on saanut Spotifyssa kuunteluita yli 1,6 miljardia ja heilunut soittolistojen kärkisijoilla pitkään, mutta se ei silti auttanut miestä saamaan albumiaan tai kyseistä kappalettaan ehdolle Grammy-gaalassa.

Grammy-ehdokkuudet ihmetyttivät fanien lisäksi artistia itseäänkin. Hän julkaisi Twitterissä tulenkatkuisen viestin, jossa hän epäilee Grammy Awards -gaalan valintamenetelmiä ja tasa-arvoisuutta prosessissa. ”Grammy-gaala pysyy korruptoituneena. Te olette velmaa minulle, faneilleni ja koko musiikkialalle läpinäkyvyyden”, The Weeknd kirjoitti.