Tristan Thompson sai Yhdysvaltojen kansalaisuuden – asunut maassa pian 10 vuotta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kanadalaissyntyinen ammattikoripalloilija Tristan Thompson muutti Yhdysvaltoihin vuonna 2011. Hän on sittemmin luonut uraa NBA-joukkueissa. Miehelle on tässä ajassa siunaantunut myös kaksi lasta Yhdysvalloissa olemisen aikana.

Nyt hän on saanut Yhdysvaltojen kansalaisuuden. Mies on mennyt alun perin opiskelijaviisumilla maahan. Hän solmi vastikään uuden diilin Boston Celtics -joukkueen kanssa ja sai sitä kautta itselleen myös virallisen kansalaisuuden kaikkine oikeuksineen ja velvollisuuksineen.

Tristan Thompson on pelannut aiemmin Ohion Clevelandissa, mutta solmi äsken 19 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen Boston Celticsin kanssa. Hän on viettänyt tiiviisti aikaansa kaksivuotiaan True-tyttärensä äidin Khloe Kardashianin kanssa, vaikka pari erosi taannoin uskottomuuskohun seurauksena. Thompsonin on otaksuttu ajautuneen yhä uudelleen vieraaseen petiin ja Khloe on antanut hänelle toistuvasti anteeksi.