Joulupata-keräys on käynnistynyt – näin voit auttaa vähävaraisia suomalaisia

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Pelastusarmeijan Joulupata-keräys auttaa kotimaan vähävaraisia. Lahjoituksia voi tehdä patapaikkojen sijaan suoraan myös Pelastusarmeijan kirpputoreille ja iCare hyväntekeväisyysmyymälöihin. Pääkaupunkiseudulla on myös keräyskontteja.

– Perinteisten ja pienten patojen rinnalle on lisätty muita lahjoitustapoja, ja nettilahjoittamisen mahdollisuutta on korostettu markkinoinnissa. Keräys on alkanut hyvin. Lahjoitukset ovat kaiken kaikkiaan kasvaneet tänä vuonna noin kymmenen prosenttia verrattuna samaan aikaan viime vuonna. Pelastusarmeijassa toivotaan, että hyvä alku ennustaa hyvää keräystulosta koko kampanjalle, sillä apua tarvitaan tänä vuonna erityisen paljon. Keräystavoite on miljoona euroa, Pelastusarmeijasta kerrotaan.

Useat yritykset ovat lähteneet keräykseen mukaan pro bono -periaatteella. Toisin sanoen rahalahjoitusten lisäksi tarjolla on paljon erilaisia yhteistyömuotoja. Lue lisää Joulupata-keräyksestä ja patapaikoista osoitteessa joulupata.fi.