37 vuotta syyttömänä vankilassa istunut vapaaksi – todistaja tunnusti valehdelleensa

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Michiganista kotoisin oleva mies on päässyt vapaaksi vietettyään viimeset 37 vuotta vankilassa. Murhasta ja tuhopoltosta tuomittu 63-vuotias Walter Forbes vapautettiin sen jälkeen, kun kävi ilmi että todistaja oli valehdellut.

Tapaus sai alkunsa vuonna 1982 Walter Forbesin keskeytettyä baaritappelun. Yksi tappelun osapuolista, Dennis Hall, ampui Forbesia seuraavana päivänä. Pian tämän jälkeen Hall kuoli tuhopoltosta, ja todistaja kertoi nähneensä Forbesin kävelemässä polttamaan miehen kotia.

Vuosikymmeniä tuomion langettamisen jälkeen todistajana toiminut Annice Kennebrew paljasti valehdelleensa. Naisen mukaan kaksi paikallista miestä oli tuolloin uhkaillut häntä. Miehet olivat käskeneet Kennebrewiä todistamaan Forbesia vastaan, tai muuten he olisivat satuttaneet häntä ja hänen perhettään.

Syyttäjien mukaan poltetun rakennuksen omistaja oli myöhemmin pidätetty samankaltaisesta tuhopoltosta. Sen motiivina oli vakuutusrahojen huijaaminen. Vapaaksi päässyt Forbest kertoo haluavansa käyttää vapauden hyödykseen ja suunnittelevansa matkustamaan tapaamaan 94-vuotiaan äitiään, uutisoi Detroit Free Press.