Kuljettaja korjasi vetoketjuaan Kuutostiellä – aiheutti onnettomuuden

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kaakkois-Suomen poliisi kertoo epäonnisesta autonkuljettajasta, joka ajoi ulos valtatie 6:lta Imatran Virasojan kohdalla perjantaiaamuna 18. joulukuuta. Ulosajo johtui kuljettajan keskittymisen herpaantumisesta ja ajovirheestä.

– Kuljettaja oli ajanut 100 km/h nopeudella ja korjannut samalla vetoketjuaan. Auto oli ajautunut reunaan päin, jolloin kuljettaja teki korjaavan liikkeen. Tämän seurauksena auto suistui keskikaiteen kautta tieltä ulos. Kuljettaja vietiin Etelä-Karjalan keskussairaalalle tarkistuttamaan vammansa, poliisi tiedottaa.

Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisi haluaa muistuttaa, että kuljettajan tehtävä on keskittyä turvalliseen ajamiseen. Tarkkaamattomuus liikennetilanteessa vaarantaa oman ja toisten liikenneturvallisuuden. Äkkitilanteessa ei ehdi reagoida ja tunnistaa vaaratilanteita tarpeeksi ajoissa, jos havainnointi liikenteeseen häiriintyy.