Suomalainen lapsiperhemedia ylitti odotukset – Ruuhkavuodet.fi saanut suuren suosion

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomeen avatiin vajaa kuukausi sitten erityisesti lapsiperheille suunnattu verkkomedia, kun Ruuhkavuodet.fi käynnistyi. Oman toimituksen tuottaman ajankohtaisen sisällön lisäksi lapsiperhemedia julkaisee 40 vanhemman sisältöjä, jotka käsittelevät elämää ruuhkavuosien ja lapsiperhearjen keskellä.

– Lapsiperheiden verkkomedialle oli selvästi tilausta, sillä monet vanhemmat tuskailevat arkipäivän ongelmien kanssa yksin. Ruuhkavuodet.fi tarjoaa paitsi mielenkiintoisia kirjoituksia myös tärkeää vertaistukea vanhemmille, joiden arki ei ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista, toimitusjohtaja Krista Keloniemi kertoo.

Keloniemen mukaan Ruuhkavuodet odotti 100 000 eri kävijää ensimmäisen kuukauden aikana, mutta tavoite ylittyi selvästi nopeammin. Verkkomedia näkyy myös sosiaalisessa mediassa, ja kaikkien kanaviensa kautta Ruuhkavuodet.fi on tavoittanut jo yli 600 000 suomalaista. Jatkossa verkkomedian on tarkoitus lisätä kirjoittajien määrää.

Ruuhkavuodet.fi suosituimmat jutut

1. Avoin kirje kylpylähotelleille

2. Älä osta lapselle lahjaksi TOP-10

3. Fairytale gone bad

4. Kunnes ? meidät erottaa

5. Nouse äiti!

Tähän mennessä suosituimmat Ruuhkavuodet-kirjoitukset käsittelevät vierailua kylpylähotellissa sarkasmin voimin lapsen näkökulmasta ja lasten joululahjojen hankkimisen haasteita. Lisäksi mukana on kertomus siitä miten VIP-lentoemännän luksuselämä vaihtui yksinhuoltajan arkeen. Suosituimpien joukossa on myös kirjoituksia avioerosta ja siitä aiheutuneista tuntemuksista.