Koti Kanariansaarilla – Jari Karjalainen muutti etätöihin lämpimään

Kaupallinen yhteistyö Matkailu Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Suomalaiset ovat kautta aikojen matkustaneet siirtolaisiksi merten taakse, ja usein suunta on ollut lämpimiin maihin. Manner-Espanjassa asuu pysyvästi suuri joukko suomalaisia, mutta viime vuosina myös Kanariansaarten suosio on kasvanut. Eräs siellä asuvista suomalaisista on Hausmylly-yhtyeestä aikoinaan tunnetuksi tullut nykyinen mainosääni Jari ”Drome” Karjalainen, joka on etätöiden edelläkävijä.

Staran haastattelussa Karjalainen kertoo millaista on elää ympäri vuoden suomalaisten suosimassa lomakohteessa Gran Canarialla. Suomesta Espanjaan vuonna 2004 muuttanut Karjalainen suuntasi etelän aurinkoon myytyään yrityksensä ja huomattuaan, että äänituotantojen kanssa etätöitä voi tehdä mistä tahansa. 16 vuotta sitten etätyöt olivat ilmiönä vielä uusi. Internet kuitenkin mahdollisti jo tuolloin töiden tekemisen ulkomailta Suomeen.

– Olin myynyt pois edellisen firmani, jossa tehtiin musiikki- ja videotuotantoja. Oli hieman takki tyhjä ja mulla alkoi olemaan hyvin spiikkiduuneja. Päätin sitten hypätä pelkäksi kuuluttajaksi, eikä se vaatinut oikeastaan minäänlaista läsnäoloa tai studiota. Riitti, että akustoin yhden huoneen järkevästi kaiuttomaksi tilaksi, Karjalainen kertoo.

Las Palmas de Gran Canaria, Kuva: Stara

”Joulukuussakin Kanarialla saattaa olla 30 astetta”

Kanariansaarten lisäksi ääniammattilainen on asunut välillä kolme vuotta myös Manner-Espanjan Aurinkorannikolla, suomalaisten kansoittamassa Fuengirolassa. Siellä Karjalainen oli mukana ravintolabisneksessä. Kahden ravintolan pyörittäminen sai kuitenkin lopulta jäädä, ja edessä oli paluu Kanarialle. Yksi syy päätökseen oli säätila.

– Aurinkorannikolla kesä on tuskaisen kuuma ja talvisin keli menee mantereella aika kosteaksi ja viileäksi. Välillä oli pakkasta talvella, eikä kämpässä ollut mitään lämmityslaitteistoja. Kanarialla sen sijaan on läpi vuoden lämmin, eikä kesälläkään mene järjettömän kuumaksi, sillä lämpötila heittelee plus miinus kymmenen astetta. Kanarialla on kesäisin keskimäärin 20-30 astetta ja talvisin 20-25 astetta lämmintä, kun meri pitää lämpötilan tasaisempana.

– Joulukuussakin Kanarialla saattaa olla 30 astetta. Las Palmasissa on yleensä jopa viisi astetta viieämpää kuin saaren eteläosissa, mutta esimerkiksi kolme vuotta sitten uutenavuotena oli kolmen aikaan yöllä 27 astetta lämmintä. Yleensä siihen aikaan on korkeintaan 15 astetta.

Kanariansaaret, Kuva: Stara

”Parasta on tehdä etätöitä Suomeen suomalaiselle yritykselle”

Työnteko suomalaisille asiakkaille lähes 5 000 kilometrin päästä onnistuu mainiosti etäyhteyksillä, mutta edes fyysinen etäisyys ei tuota etätyöläisille ongelmia. Lentoja Suomeen on nimittäin normaalissa tilanteessa saatavilla hyvinkin nopeasti.

– Suomesta lento Malagaan kesti noin neljä ja puoli tuntia, ja Kanariansaarille se on reilut kuusi tuntia. Kumpaankin pääsee normaaliaikoina lentämään Suomesta joka päivä. Jos pitää pikaisesti päästä Suomeen tai Kanarialle, niin pääset samana päivänä ja saat vieläpä valita lennoista. Helsingissä käynti on melkein kuin asuisi Oulussa.

Yrityksen perustaminen Espanjaan ei ole helppoa, erityisesti jos toimipaikkana on Aurinkorannikko. Siksi etelän aurinkoon kannattaa lähteä työskentelemään etänä jo olemassa olevaan työpaikkaan tai omalle suomalaiselle yritykselle. Koronakriisi on lisännyt kiinnostusta työskentelyyn Kanariansarilta käsin.

– Parasta on tehdä etätöitä Suomeen suomalaiselle yritykselle, silloin alkuun pääsee helpoimmin lentolipun ostamisella ja kämpän vuokraamisella. Etätyöt kiinnostavat nyt suomalaisia selkeästi enemmän kuin aiemmin. Se on selkeä trendi nyt. Osa menee suurin odotuksin Aurinkorannikolle, mutta jonkin verran heitä on tullut Kanariallekin. He ovat tosin sellaisia, jotka tekevät nimenomaan etätöitä, eivätkä ole ensimmäisenä perustamassa espanjalaista yritystä. Toimivat siis suomalaisen yrityksen piikkiin.

– Espanjaan ei kannata lähteä rakentamaan paikallista yritystä tai keräämään rahaa sieltä. Kanarialla se tosin on helpompaa kuin Manner-Espanjassa, koska bruttokansantuote perustuu turismiin. Siksi myös asenneilmapiiri viranomaisten taholta ulkomaisia kohtaan on Kanarialla järkevämpi, koska muuten he purisivat ruokkivaa kättä. Kanarialla on tehty myös paljon elokuvatuotantoja ja televisiosarjoja, ja siellä on oma elokuvakomissionsa sitä varten. He ottavat siis ulkomaiset yritykset vakavasti.

Playa Las Canteras, Gran Canaria, Kuva: Stara

”En ole koskaan ollut rantaihminen”

Aurinkorannikolla ja Kanariansaarilla on molemmissa suomalaisten yhteisö, mutta ne eivät kuitenkaan ole aivan samanlaisia.

– Kanarialla on aika pieni Suomi-yhteisö, jossa ei montaa sataa ihmistä ole. Suurin keskittymä on Las Palmasin eläkeläisyhteisö, jossa on 300-400 jäsentä. He tulevat sinne noin lokakuussa ja lähtevät toukokuun tietämillä takaisin. Pysyvästi Kanarialla asuvia on noin toistasataa. Osa asukkaista on aktiivisia myös suomalaisten piireissä ja osa taas on omissa oloissaan, eikä heitä juurikaan näy. Kanarian suomalaisten ryhmä on leppoisa toisin kuin 1 500 kilometriä pohjoisempana Fuengirolassa, jonne minulla ei ole lainkaan ikävä, Karjalainen kertoo.

Monelle etätyö Kanariansaarilta tuo ensimmäisenä mieleen upeat hiekkadyynit ja leppoisat päivät valkohiekkaisilla uimarannoilla. Karjalaisen kohdalla todellisuus on kuitenkin hieman toisenlaista, sillä häntä ei uimarannoilla nähdä.

– Ei yhtään. En ole koskaan ollut rantaihminen, mikä on paradoksaalista sinänsä, kun muutin tällaiseen rantakohteeseen. Arki tulee sielläkin, eli ei se ole pelkkää rannalla löhöämistä, Karjalainen muistuttaa.