Miehittämätön vene ajautui rantaan – kyydissä 649 kiloa kokaiinia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tyynellä valtamerellä sijaitsevalla Marshallin saarella on tehty sen historian suurin huumetakavarikko. Ailuk-atollin rantaan ajautui hylätty vene, joka oli lastattu kokaiinilla. Huumeita oli yhteensä 649 kiloa.

Viranomaisten mukaan ei ole tiedossa kauanko vene on ajelehtinut merellä, mutta mikäli se on kulkeutunut saarille Väli- tai Etelä-Amerikasta, on sen matka saattanut kestää peräti kaksi vuotta. Lasikuidusta valmistettu vene oli ainoastaan 5,5 metriä pitkä, joten se oli periaatteessa pakattu melkoisen täyteen.

Tiedossa ei ole, miksi veneen kuljettaja on hylännyt kulkuvälineensä. Huumeet oli pakattu kilon paketteihin. Yhdysvaltojen huumerikostutkijat ovat ottaneet tapauksen tutkittavakseen. Lasti on hävetetty polttamalla, The Guardian kertoo.