Donald Trump harkitsee paluuta Diili-ohjelman tähdeksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Donald Trumpin virkakausi Yhdysvaltojen presidenttinä lähenee loppuaan. Hänen on määrä astua pois virasta 20. tammikuuta. Nyt Trumpin on kerrottu suunnittelevan tulevaisuuttaan.

Donald Trump toimi suositun Diili-realitysarjan tuomarina ja juontajana vuodesta 2004 vuoteen 2015 saakka. Nyt presidentin on paljastettu harkitsevan paluuta sarjan tähdeksi virkakautensa päättyessä. Daily Beast -lehden mukaan Trump on viime aikoina maininnut keskusteluissaan Diilin useaan otteeseen ja kysellyt ihmisiltä, haluaisivatko he nähdä sarjan palaavan ruutuihin.

Diilin luojan, Mark Burnettin on huhuttu olevan kiinnostunut sarjan paluusta ruutuihin Trumpin tähdittämänä. Burnettin edustaja on kuitenkin kiistänyt tuottajan käyneen neuvotteluja Trumpin kanssa asiasta. Trumpin presidenttiyden myötä Diilistä tehtiin Yhdysvalloissa vielä yksi Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä kausi, mutta sen menestys jäi kauas tuottajien tavoitteista.