Kata ruusukaalia joulupöytään – tässä herkullinen resepti persimonien kanssa

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Ruusu- eli brysselinkaali on monille tuttu raaka-aine, jota voi käyttää raakanakin. Parhaimmillaan sievät pikkukaalit ovat kypsennettyinä. Usein niitä tarjoillaan voimakkaanmakuisten lihojen parina, mutta niitä kannattaa yhdistää myös muiden kasvisten kanssa.

Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry on julkaissut vinkkejä joulun juhlakattaukseen, kuinka edullisen ja terveellisen kaalin voi ottaa osaksi ateriaa. Seuraavassa on Itä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Sanna Lounan kehittelemä resepti.

Ruusukaali-persimonivuoka

4 annosta



1 rs (400 g) ruusukaalia



1 pkt (250 g) varsiparsakaalia



(broccoliini) tai parsakaalin nuppuja



1 rkl öljyä



1 tl suolaa



4 persimonia



0,5 rasiaa (a 250 g) viinirypäleitä



2 hapanta omenaa (esim. Granny Smith)



Kastike



1 dl unikonsiemeniä



1 dl öljyä



4 rkl omenaviinietikkaa



2 rkl vaahterasiirappia



2 tl vahvaa sinappia



0,5 tl suolaa



1. Valmista ensin kastike. Paahda unikonsiemeniä kuumassa kuivassa pannussa koko ajan sekoittaen minuutin verran, kunnes ne alkavat kevyesti poksahdella. Sekoita kastikkeen ainekset ja lisää unikonsiemenet. Halutessasi voit soseuttaa kastikkeen sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.



2. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.



3. Poista ruusukaaleista kanta ja tarvittaessa huonot päällyslehdet. Halkaise ruusu- ja varsiparsakaalit ja levitä ne laakeaan uunivuokaan. Valuta päälle öljy ja ripottele sekaan suola. Paahda uunissa 10 minuuttia.



4. Tällä välin huuhtele persimonit ja rypäleet. Lohko persimonit ja halkaise rypäleet. Laita ne vuokaan kaalien joukkoon ja jatka paahtamista vielä 5–10 minuuttia.



5. Kuori ja kuutioi omenat. Ripottele omenat paahdettujen ainesten joukkoon ja nosta tarjolle unikonsiemenkastikkeen kanssa.

Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry / Kati Laszka.