Hungry for FInland -kilpailussa etsittiin Suomen parasta ruokamatkailuelämystä. Voittaja on nyt valittu yhteensä 141 kilpailijan joukosta, kertoo Haaga-Helian ammattikorkeakoulu.
Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi valittiin Pajapirtin avotuli-illallinen. Sitä tarjoillaan Jaana ja Janne Kuivalaisen omistamassa Sahanlahti Resortissa, joka sijaitsee Etelä-Savon Puumalassa.
Avotuli-illallinen voitokkaana
Avotuli-illallista kuvaillaan ihanteelliseksi ruokamatkailukokemukseksi. Haaga-Helian tiedotteen mukaan kokonaisuus on elämyksellinen, vastuullinen, maukas, tarinallinen ja esimerkillisesti markkinoitu.
Pajapirtti on historiallinen mökki, jonka keskellä avotuli paitsi lämmittää illallistajia, myös kypsentää pääruoan.
– Tunnelma on hämyisä ja kutsuva, mutta ei museomainen. Jo saapuessa loimulohi kypsyy tulen äärellä, kuvailee tiedotteessa arviointiraatiin kuulunut toimittaja Mariaana Nelimarkka.
Pajapirtissä on tarjolla yski menu. Seurueen kesken jaettavat alkupalat tarjoillaan päreiden päältä ja lohi kypsytetään loimutettuna.
Illalliskokonaisuudessa nojataan vahvasti lähituotantoon.
Jälkiruokana on lettuja, jotka vieraat pääsevät paistamaan itse avotulella. Illalliskokonaisuudessa nojataan vahvasti lähituotantoon.
Kilpailun toiselle sijalle nousi helsinkiläinen Taiga Times Baltic Bites – Food & Island Experience in Helsinki -tuotteellaan. Kyseessä on eväsretki Pihlajasaareen.
Kolmannella sijalla on keskellä savolaista metsää toimiva fine dining -ravintola Restaurant Solitary. Arviointiraadin vakuuttivat sekä yllätysmenu että kokonaiselämys.
Kunnianmaininnan saivat Hannukaisen kylässä toimiva Ravintola Elsa, Salossa toimiva Vaski Cider & Distillery sekä Helsingissä toimiva The Finnish Porridgebar by N4KU.
Sustainable Travel Finland
Suomen parhaan ruokamatkailutuotteen 2026 palkitsi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah Helsingin kaupungintalon juhlasalissa torstaina 24. syyskuuta 2026.
Haaga-Helian mukaan kilpailun arvioinnissa korostettiin elämyksellisyyttä, tarinallisuutta ja liiketoiminnan kannattavuutta. Tällä kertaa arvioinnissa panostettiin erityisesti asiakaslähtöiseen markkinointiin ja viestintään.
Kilpailun tavoitteena on vahvistaa elämyksellisen ja vastuullisen ruokamatkailun tuotteistamista Suomessa, kertovat järjestäjät. Erityishuomiota saavat tuotteet, jotka ovat Visit Finlandin DataHub-palvelussa ja joilla on Sustainable Travel Finland -merkki tai pyrkimys siihen.
Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailu järjestettiin tänä vuonna kuudetta kertaa. Lisätietoa arviointiraadista kerrotaan tämän linkin takana ja laajempia arviointilausuntoja voittajista kilpailun sivuilla.
Ruokamatkakilpailun kolmen kärki:
- Sahanlahti Resort: Pajapirtin avotuli-illallinen, Etelä-Savo, Puumala
- Taiga Times: Baltic Bites – Food & Island Experience in Helsinki, Uusimaa, Helsinki
- Restaurant Solitary / RT-Restaurants: Restaurant Solitary kokonaisuutena, Etelä-Savo, Rantasalmi
Lähde: Haaga-Helian ammattikorkeakoulu
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten ravintola, ruoka, Suomi tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.