Somehaaste toi Hurstin Avulle yli 200 000 euroa viikossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Stara uutisoi viime viikolla sosiaalisessa mediassa leviävästä haasteesta, jossa suomalaiset lahjoittivat rahaa vähäosaisia auttavalle Hurstin Avulle. Haaste sai lopulta valtaisan suosion, ja merkittävä osa lahjoituksista tehtiin MobilePay-sovelluksen kautta. Nyt MobilePay on julkistanut tilastoja somehaasteen onnistumisesta.

Hurstin Apuun lahjoitettiin sovelluksella viikon aikana yli 200 000 euroa. Lahjoituksia tehtiin myös muuten kuin sovelluksella, joten kokonaispotti on tätä suurempi. Rahat menevät yhdistykselle lyhentämättöminä. Lahjoittajien määrä oli viikon aikana yli 15 000 ja lahjoitettu kokonaismäärä kasvoi lähes 70-kertaiseksi aiempien viikkojen keskimääräisiin lahjoitusmääriin verrattuna. Somehaaste levisi lopulta tuhansissa päivityksissä ja useissa eri sosiaalisen median kanavissa.

– Tämä on osoitus siitä, miten pieni teko voi saada aikaan suuria ja merkityksellisiä asioita. Korona on koetellut kaikkialla maailmassa kohta vuoden ja vaikutukset osuvat voimakkaasti myös suomalaiseen yhteiskuntaan. Solidaarisuus ja halu auttaa lähimmäisiä ovat olleet tavallista isommassa roolissa ja sitä myöten myös hyväntekeväisyyslahjoitusten määrä on kasvanut, MobilePay kommentoi.

– Pakko todeta, että oli kyllä iloinen yllätys, kun nähtiin, miten hienosti lahjoituksia on kertynyt. Helpot lahjoituskanavat ovat suorastaan elinehto hyväntekeväisyysjärjestöille. Moni lahjoittaja onkin kiitellyt ja kehunut, miten helppoa ja nopeaa lahjoittaminen on ollut nyt, kun otimme MobilePayn käyttöön. Apua tarvitaan läpi vuoden, mutta näin joulun alla avun tarve ja lahjoitusten määrä korostuvat erityisesti, Hurstin Avun Sini Hursti kommentoi.