Laulaja Jessie J kiidätettiin sairaalaan jouluaattona – kuuroutui toisesta korvasta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläinen poptähti Jessie J joutui jouluaattona pelottavaan tialnteeseen. Tähden oikea korva kuuroutui yllättäen väliaikaisesti, minkä johdosta hänet kiidätettiin sairaalaan.

Jessie J:n mukaan hän ei kyennyt herätessään kuulemaan toisella korvallaan, eikä hän myöskään kyennyt kävelemään suoraan. Sairaalassa tähdellä diagnosoitiin Menieren tauti. Kyseessä on krooninen korvasairaus, joka aiheuttaa muun muassa kuulohäiriöitä, paineen tunnetta korvassa ja huimausta.

– Tiedän monien ihmisten kärsivän taudista, ja monet ovat ottaneet minuun yhteyttä ja antaneet hyviä neuvoja. Olen lähinnä makoilut hiljaisuudessa. Nyt olen ensi kertaa kyennyt jälleen laulamaan ja kestämään sen, Jessie J kuvaili Instagram-tarinoissaan.

Jessie J tunnetaan paitsi omista hiteistään kuten Do It Like a Dude, myös lukuisista muille artisteille kirjoittamistaan kappaleista. Hänet tunnetaan myös runsaasti mediassa esillä olleesta on-off -suhteestaan näyttelijä Channing Tatumin kanssa.