Kiina laukaisi maailman ensimmäisen 6G-sateliitin kiertoradalle

Digi · Tim Isokivi

5G-verkko tekee vasta parhaillaan tuloaan, mutta nyt maailmalla valmistaudutaan jo 6G-verkon käyttöönottoon. Kiina on juuri lähettänyt kiertoradalle ensimmäisen 6G-sateliitin.

Maailman ensimmäinen 6G-sateliitti laukaistiin Shanxin provinssissa sijaitsevasta Taiyuanin avaruuskeskuksesta. Samalla kiertoradalle lähetettiin 12 muuta sateliittia. 6G-teknologia on edelleen työn alla, ja sateliitilla on lähinnä tarkoitus kokeilla alimillimetrisäteiden tehoa.

6G-verkon odotetaan olevan jopa sata kertaa 5G-verkkoa nopeampi. Sitä saadaan kuitenkin vielä odottaa, sillä 6G-verkko tulee näillä näkymin käyttöön vasta 2020-luvun lopulla. BBC:n mukaan sateliitin mukana avaruuteen lähettiin myös teknologiaa, jota käytetään muun muassa mahdollisten satokatastrofien ennakointiin sekä tulvien ja maastopalojen ehkäisemiseen.

 

https://twitter.com/UESTC1956/status/1324599136792899585