Eminem joutui opettelemaan räppäämään uudelleen – huumeongelma vei kyvyt

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman tunnetuimpiin hiphop-tähtiin lukeutuva Eminem juhlisti huhtikuussa 12. vuottaan raittiina. Räppäri oli ollut riippuvainen reseptilääkkeisiin, joista hän pääsi lopulta eroon vieroitushoidon avulla. Matka päihteettömään elämään ei kuitenkaan ollut helppoa.

Eminemin tuoreella Zeus-kappaleella räppäri pahoittelee Rihannalta verkkoon vuotanutta vanhaa materiaaliaan, jossa hän asettui poptähteä pahoinpidelleen Chris Brownin kannalle. Eminemin mukaan hän ei edes muista nauhoittaneensa kymmenen vuoden takaista kappaletta. Räppäri kertoo räpänneensä tuolloin mitä vain mikä rimmasi, sillä hän oli joutunut opettelemaan taitoaan uudelleen huumeriippuvuuden jälkeen.

– Riimien rakenne ei edes kuulostanut tutulta. Kappale tuli minullekin yllätyksenä. Ajattelin vain: ”Mitä v*ttua, sanoinko minä tuon?”, Eminem avautui.

– Opettelin Relapse-levyn aikoihin räppäämään uudelleen, kuten jouduin opettelemaan monia asioita uudelleen läpikäymäni huumetilanteen vuoksi. Kyseessä oli yksi niistä jutuista joista ajattelin: ”se rimmaa, joten sanon sen ääneen”, räppäri kuvaili SiriusXM-radiokanavan Gray Rizzyn haastattelussa.