Bond-tyttö Tanya Roberts on kuollut – nyt suru-uutinen pitää paikkansa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Mediassa levisi maanantaina uutinen, jonka mukaan 007 ja kuoleman katse -elokuvassa esiintynyt näyttelijä Tanya Roberts olisi kuollut. Naisen tiedottaja ennätti kuitenkin korjaamaan uutista, koska sairaalasta ilmoitettiin naisen olleen vielä hengissä. Asiassa oli käynyt informaatiokatkos.

Nyt Roberts on kuitenkin kuollut. Hän menehtyi maanantain ja tiistain välisenä yönä. Hän joutui sairaalaan 24. joulukuuta luuhistuttuaan yhtäkkiä kotonaan koirien ulkoiluttamisen jälkeen. Sairaalasta paljastetaan, että naisella oli pitkälle edennyt virtsatientulehdus, mikä oli levinnyt munuaisiin, sappirakkoon, maksaan ja verenkiertoon, People-lehti uutisoi.

New Yorkin Bronxissa varttunut ja mallina uransa aloittanut Tanya Roberts tunnetaan parhaiten Bond-tyttö Stacey Suttonin roolista elokuvassa 007 ja kuoleman katse. Hän on näytellyt myös muun muassa Charlien enkelit ja Lemmenlaiva -sarjoissa sekä elokuvassa Sheena – viidakon kuningatar. Roberts muistetaan myös Laura Preponin hahmon äitinä, Midge Pinciottina suositussa 70’s Show -komediasarjassa.