Korona-ajan hauskimmat uutismokat – kotona kuvaamisessa on riskinsä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suorissa televisiolähetyksissä sattuu ja tapahtuu paljon sellaisia asioita, joita ei voida aina ennalta arvata. Hauskimmat virheet tapahtuvat monesti uutislähetyksissä, koska yllättävät sattumat ja käänteet muuttavat helposti vakavan uutisen luonteen täysin toisenlaiseksi.

Koronaviruksen myötä myös monet uutistoimittajat ovat tehneet lähetyksiä suoraan kotonaan, mikä on tuonut täysin uuden ulottuvuuden myös sattumuksiin, joita kesken kuvausten voi käydä. Nyt videolla nähdään 15 minuutin verran hauskimpia uutismokia, joita toimittajille on käynyt kotonaan.

News Be Funny -kanava on julkaissut huvittavan YouTube-videon, jossa nähdään kooste huvittavimmista uutislähetyksissä tapahtuneista vahingoista, joita toimittajille on käynyt etätyöskentelyn aikana. Suuri osa hauskimmista tilanteista on tapahtunut perheenjäsenen yllättäen astellessa kesken uutislähetyksen kuviin tai lemmikkieläinten varastaessa kaiken huomion toimittajien takana.