Husky näki parhaan kaverinsa videopuhelussa – hauska seuraus videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ystävien tapaaminen videopuheluiden välityksellä on tullut kuluneen vuoden aikana monille tutuksi. Videopuheluiden välityksellä kuulumisia voivat vaihtaa jopa lemmikkieläimet, kuten hauska tuore viraalivideo osoittaa.

Jax-nimisen siperianhuskyn kuvaillaan olleen murheen murtama, kun koiran paras ysötvä Birdie muutti toiseen kaupunkiin. Onneksi koirat pääsivät tapaamaan toisensa jälleen modernin teknologian avulla.

Jaxilla ja Birdiellä vaikutti olevan runsaasti asiaa toisilleen. Koirat, etunenässä Jax, nimittäin ulvoivat kovaäänisesti nähdessään toisensa ruudun välityksellä. Siperianhuskyn omistajat ikuistivat hauskan ja koskettavankin tilanteen sosiaalisessa mediassa sittemmin jakamakseen lyhyeksi videoksi.