Mike Tyson huijasi huumetestissä – vauvan virtsaa tekopeniksessä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ammattiuransa lopettaneen raskaansarjan nyrkkeilijä Mike Tysonin elämästä ei puutu erikoisiakaan käänteitä. Vaikka toistuvasti kohuotsikoissa 1980- ja 90 -luvuilla paistatellut urheilija on kiistänyt käyttäneensä dopingia, on hän nyt paljastanut huijanneensa ainakin huumetesteissä.

Mike Tyson on kertoi Hotboxin’-podcastissaan huijanneensa huumetesteissä Whizzinator-nimisen seksilelun avulla. Hän oli täyttänyt aitoa elintä muistuttavan penisproteesin vauvansa virtsalla negatiivisen testituloksen takaamiseksi. Tysonin mukaan hän ei uskaltanut käyttää vaimonsa virtsaa, sillä hän olisi jäänyt kiinni mikäli vaimo olisikin ollut raskaana.

Mike Tysonin täytyi myös olla tarkkana valitessaan Whizzinator-tekopenistä. Koska virtsanäyte piti antaa huumetestin tekijän valvovan silmän alla, piti peniksen olla juuri oikean sävyinen. Podcastissa haastateltavana olleen dopingasiantuntija Jeff Novitzkyn mukaan kaikki eivät ole olleet yhtä tarkkoja, ja kertoi erään tummaihoisen NFL-pelaajan jäätyä kiinni käytettyään testissä valkoista tekopenistä.