Italiassa käynnistyi suurin mafiaoikeudenkäynti 30 vuoteen – syytettynä yli 300 henkeä

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Italiassa on käynnistynyt maan suurimmaksi 30 vuoteen kuvailtu mafiaan liittyvä oikeudenkäynti. Yli 300 erilaisista rikoksista, kuten kiristyksestä, varkaudesta ja huumeiden salakuljetuksesta syytettyjen joukossa on sekä varsinaisia mafian jäseniä että heitä avustaneita ulkopuolisia valkokaulusrikollisia.

Syyttäjien kohteena on ’Ndrangheta-klaani, jota on kuvailtu maan vaikutusvaltaisimmaksi rikollisjärjestöksi. Oikeudenkäynti järjestetään Calabrian Lameziassa aikaisemmin puhelinpalvelukeskuksessa toimineessa rakennuksessa, jonne odotetaan satoja asianajajia, syyttäjiä, toimittajia ja sivustaseuraajia. Syytetyille on varattu omat metalliset häkkinsä.

Varsinaisten mafian edustajien lisäksi syytettyinä on muun muassa paikallisia poliitikkoja, poliiseja, liikemiehiä, asianajajia ja kirjanpitäjiä, jotka ovat pääsyyttäjä Nicola Gratterin mukaan tietoisesti toimineet avustajina ’Ndranghetan rikosimperiumin rakentamisessa. Gratterin mukaan lukuisat aikaisemmin pelon vallassa eläneet kansalaiset ja yrittäjät ovat uskaltautuneet puhumaan kokemastaan uhasta viranomaisten aloitettua rikollisjärjestöön kohdistuvat tutkinnat. Reuters-uutistoimiston mukaan Italiassa syytettiin viimeksi satoja mafiaan kuuluvaksi epäiltyjä henkilöitä samanaikaisesti vuonna 1986 Cosa Nostraan kohdistuneiden oikeustoimien aikana.