Hurja näky videolle – karhu jahtasi laskettelijaa rinteessä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laskettelusta ei puutu hurjia hetkiä, mutta taannoin eräs lajin harrastaja kohtasi taatusti odottamattoman vaaratilanteen. Romaniassa sijaitsevassa laskettelukeskuksessa todistettiin hurjaa näkyä karhun jahdatessa laskettelijaa rinteessä. Romanian Predealissa 23. tammikuuta tapahtunut välikohtaus ikuistettiin viraalina sittemmin levinneeksi videoksi.

Rinnettä alas kiitäneen laskettelijan perässä juoksi villi karhu, jolla ei vaikuttanut olevan aikomustakaan hidastaa vauhtiaan. Laskettelija oli alkuun tietämätön häntä uhanneesta vaarasta. Tilannetta sivusta seuranneet ihmiset yrittivät varoittaa häntä takana seuraavasta vaarasta.

Laskettelija huomasi lopulta perässään juosseen karhun, ja onnistui harhauttamaan eläintä heittämällä selässään olleen repun rinteeseen. Newsweek-lehden mukaan viranomaiset saivat samana päivänä tietoonsa kolme karhuhavaintoa, ja rinne suljettiin väliakaisesti. Karhun kerrotaan paenneen metsään viranomaisten saapuessa etsimään sitä.