Demillä härski toppi – ei jätä povesta arvailun varaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen Demi Rose on tullut tunnetuksi kurvikkaana glamourmallina ja seurapiiritähtenä. Mallin töiden ansiosta tähti on päätynyt matkustelemaan eri puolille maailmaa myös korona-aikoina. Yleensä hänen yllään nähdään melko vähän minkäänlaista vaatetusta. Viime aikoina Rose on jakanut itsestään erityisesti Ibizan maisemissa ikuistettuja erittäin näyttäviä lomakuvia.

Nyt eräässä niistä erittäin rintavana kaunottarena tunnettu Demi poseeraa vaaleanpunaisessa korsetissa, jonka yläpuolella hänen rintansa on verhottu valkoiseen toppiin. Asuvalinnan muoto aiheuttaa kuitenkin kulmakarvojen kohoilua, sillä se ikään kuin pussittaa molemmat rinnat erikseen eikä todellakaan jätä arvailun varaa Demin etumuksen muodoista.

Taannoin Demi Rose tarjoili faneilleen muitakin näkymiä Ibizalta. Hän jakoi nimittäin kuvan, jossa nautti teestä vähissä pukeissa auringon laskeutuessa. Tähden kerrotaankin viettäneen karanteenia tunnetulla bilesaarella palattuaan taannoin matkaltaan Keniasta.