Tiineenä oleva vuohi hurja näky – vatsa on kuin tynnyri

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vuohia astutetaan yleensä tasaisin väliajoin, koska poikimisen jälkeen ne lypsävät runsaammin maitoa jopa useamman vuoden ajan. Nyt videolla nähdään yksi vuohi, jonka poikiminen on sen vatsan koosta päätellen jo hyvin lähellä.

Maatilan emäntä on kuvannut videolle Ava-nimistä kuttua, joka on jo melko suurikokoinen odottaessaan vasoja. Ava kävelee emännän kutsuessa häntä kohti, mutta sen askellus näyttää jo melko vaivalloiselta suuren vatsan keinuessa puolelta toiselle.

Vuohet ovat tiineenä noin viiden kuukauden ajan ja voivat saada kerrallaan yleensä maksimissaan kolme vasaa. Avan vaikuttavasta koosta päätellen sen vatsassa on vasoja ainakin enemmän kuin yksi.