Rihanna rohkeassa topless-kuvassa – muhkea povi käsissään

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rihannan fanit ovat saaneet odottaa uutta musiikkia poptähdeltä hänen keskittyessään toisenlaisiin asioihin. Tähti on luonut viime vuosina uraa vaatealalla ja muotimaailmassa, erityisesti Savage X Fenty -yrityksen perustajana ja suunnittelijana. Taannoin hän tosin ilmoitti lopettavansa luksustuotteisiin keskityyneen Fenty-malliston.

Nyt Rihanna on tarjonnut Instagram-seuraajilleen silmänruokaa rohkean kuvan merkeissä. Hän poseeraa tuoreessa kuvassaan yläosattomissa. Aivan vailla rihmankiertämää tähti ei tosin ole, sillä hänen yllään nähdään oman Savage X Fenty -yhtiön unisex-bokserit ja lukuisia koruja.

Rihanna jakoi rohkeaa kuvamateriaalia itsestään myös ystävänpäivänä. Tuolloin hänet nähtiin poseeraamassa ajankohtaan sopivasti viettelevissä tunnelmissa merkkinsä punaisissa alusvaateuutuuksissa. Kuvat keräsivät arvatenkin nopeasti miljoonia tykkäyksiä hänen tiliensä seuraajilta.