THL esittää rajuja rajoituksia pääkaupunkiseudulle – ravintolat kiinni ja lomamatkoja vältettävä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Etelä-Suomessa alkaa ensi viikolla koululaisten hiihto- ja talvilomat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on nyt päivittänyt pääkaupunkiseudun rajoituksia. Suositusten mukaan pääkaupunkiseudulta ei suositella muualle Suomeen matkustamista seuraavan kolmen viikon aikana.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella ja pääkaupunkiseudulla otetaan käyttöön väliaikaisia uusia toimia koronaepidemian kiihtymisen estämiseksi. Toimilla estetään myös virusmuunnoksen laajaa leviämistä muualle maahan.



THL suosittelee, että baarit, pubit ja yökerhot suljetaan Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa kokonaan mahdollisimman nopeasti ja pidetään kiinni 14. maaliskuuta asti. HUS-alueella suositellaan julkisten kokoontumisten osallistujamäärän rajoittamista kuuteen henkilöön. Myöskään yksityistilaisuuksiin ei tulisi kokoontua yli kuutta ihmistä.

Lisäksi THL suosittelee, että HUS-alueen asukkaat välttävät lomamatkustamista oman alueen ulkopuolelle 14. maaliskuuta asti. Viime viikkojen aikana HUSin ja muun maan epidemiakehitys on eriytynyt. HUSin alueella ilmaantuvuus on neljässä viikossa lähes kaksinkertaistunut 108,9 tapauksesta 100 000:ta ihmistä kohden 185,9 tapaukseen. Samaan aikaan ilmaantuvuus lähes kaikissa muissa sairaanhoitopiireissä on pääasiassa laskenut.

– Koko Suomessa epidemian kiihtymisen riski on kasvanut muita virustyyppejä nopeammin leviävän brittivariantin takia. Sitä on löytynyt Uudeltamaalta eneneviä määriä, sanoo THL:n johtaja Mika Salminen.

THL pitää erityisen tärkeänä toimia, joilla voidaan vähentää tartuntariskiä aikuisten keskuudessa. Eniten tartunnat ovat Suomessa kasvaneet 19–34-vuotiailla. Työikäisten tiiviit kontaktit toimivat epidemian ajurina. Useiden laajojen tartuntaketjujen alkuperä on ollut THL:n mukaan yksityistilaisuuksissa sekä baareissa ja vastaavissa.