Leaving Neverland -kohudokumentille jatkoa – ohjaaja riitelee oikeudessa Michael Jacksonin edustajien kanssa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Leaving Neverland -dokumenttielokuvassa ääneen pääsivät Wade Robson ja James Safechuck, jotka kertoivat joutuneensa poptähti Michael Jacksonin hyväksikäyttämiksi alaikäisinä. Dokumentille työstetään parhaillaan jatko-osaa. Siinä seurataan heidän elämäänsä elokuvan julkaisun jälkeen.

Nyt Leaving Neverlandin jatko-osan tuotanto on ongelmissa. Wade Robson ja James Safechuck ovat kumpikin nostaneet erilliset kanteet Michael Jacksonin MJJ Productions ja MJJ Ventures -yhtiöitä vastaan. Jacksonin yhtiöt ovat kuitenkin yrittäneet ehkäistä dokumentin ohjaaja Dan Reediltä pääsyn oikeuskäsittelyyn.

Reed ja hänen tuotantoyhtiönsä Amos Pictures saivat MJJ Productions ja MJJ Ventures -yhtiöiltä haasteen, jossa häntä vaaditaan luovuttamaan kaikki Leaving Neverlandiin ja sen jatko-osaan liittyvät pöytäkirjat ja materiaalit. Häntä yritetään myös estää kuvaamasta oikeussalissa. Jacksonin asianajajien mukaan Reed ei ole todellinen journalisti, ja he kuvailevat Leaving Neverlandia yksipuoliseksi.

Dan Reed vastasi haasteeseen kertomalla, ettei hän tuntenut Robsonia ja Safechuckia ennen Leaving Neverlandin kuvauksia eikä ole maksanut heille jatko-osassa esiintymisestä. Deadline-sivuston mukaan hän myös paljasti yrittäneensä saada tuloksetta MJJ Productionsin ja MJJ Venturesin edustaja Howard Weitzmania esiintymään dokumentin jatko-osassa.