David Schwimmer lupaa: Frendit-jakson kuvaukset alkavat pian

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

1990-luvulla valtavasta suosiosta nauttineen ja edelleen tiuhaan tahtiin uusintojen muodossa esitettävä Frendit-sarja saa lähitulevaisuudessa erikoisjakson. HBO Max -palvelun ohjelmassa Frendien tähdet palaavat yhteen muistelemaan suosikkisarjaa lähes 20 vuotta sen päättymisen jälkeen.

Erikoisjakso oli alun perin määrä kuvata jo viime kesänä, mutta koronatilanne sotki suunnitelmat täysin. Nyt Ross Gelleriä sarjassa esittänyt David Schwimmer on kuitenkin vakuuttanut ohjelman olevna tuloillaan. Tähti kertoi SiriusXM-radiokanavan haastattelussa sen kuvausten alkavan hieman yli kuukauden päästä, ja valmistautuvansa jo matkustamaan Los Angelesiin niitä varten.

Schwimmerin mukaan viivästystä aiheutti sen selvittäminen, kuinka jakso voitaisiin kuvata taatusti koronaturvallisissa merkeissä. Erikoisjaksossa tullaan näkemään David Schwimmer, Jennifer Aniston, Lisa Kudrow, Matt LeBlanc, Courtney Cox ja Matthew Perry. Vuosina 1994-2004 esitetyn sarjan fanien mahdolliseksi pettymykseksi heitä ei tulla näkemään ohjelmassa suosikkihahmojen rooleissa, vaan omana itsenään muistelemassa Frendien vaiheita.