Kontrolloitu lumivyöry videolle – tällä tavoin voidaan pelastaa ihmishenkiä

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Lumivyöryistä aiheutuu vuoristoseuduilla talvisin niin ihmisiä, rakennuksia kuin luontoakin uhkaava vaara. Lumivyöryjen ennustaminen ja ehkäiseminen on haastavaa, mutta vaaratilanteiden välttämiseen on omat keinonsa.

Ihmishenkiä vaarantavia vyöryjä pyritään toisinaan ehkäisemään niin kutsuttujen kontrolloitujen lumivyöryjen avulla. Niissä lumimassat pyritään saamaan liikkeelle esimerkiksi räjähteillä, jotta ne eivät vyöryisi alas silloin kun alapuolella on ihmisiä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Maaliskuun alussa Yhdysvaltojen Alaskassa sijaitsevassa Juneaussa suoritettiin kontrolloitu lumivyöry. Näky ikuistettiin viraalina sittemmin internetissä levinneeksi videoksi. Videon ääniraidan perusteella hallittuja vyöryjä työkseen aiheuttavat henkilöt vaikuttavat todella pitävän elinkeinostaan.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.