Ihotautilääkäri muistuttaa – voiteet ja seerumit tulee levittää oikeassa järjestyksessä

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Julkisuuden valokeilassa paistattelevat kaunottaret ovat viime vuosien aikana paljastaneet laajoja ihonhoitorutiinejaan videoilla ja jakaneet faneilleen kauneussalaisuuksiaan. Moni on jopa uppoutunut kosmetiikan maailmaan niin syvälle, että on loihtinut oman ihonhoitosarjansa.

Huippumalli Emily DiDonato halusi nyt selvittää ihotautilääkäri Julie Russakilta miten ihonhoitotuotteita tulisi käyttää ja onko niiden järjestyksellä mitään merkitystä. Heti ensimmäisenä Russak muistuttaa, että ihonhoito alkaa puhtaista kasvoista, joille levitetään ensimmäisenä seerumit, jotka imeytyvät ihoon ja vaikuttavat sen syvimpiin kerroksiin.

Seerumin jälkeen iholle levitetään kosteusvoide, jonka annetaan imeytyä kasvoille. Lopuksi kasvoille levitetään hyvällä suojakertoimella varustettu aurinkovoide. Mikäli henkilöllä on useampi seerumi tai voide, joita hän haluaa käyttää, Russak neuvoo levittämään tuotteet aina siinä järjestyksessä, että koostumukseltaan ohuin tuote levitetään ensin ja paksuin tuote viimeisenä. Aurinkovoide tulee silti koostumukseen katsomatta levittää viimeisenä.