Uusi Indiana Jones -peli työn alla – teaser-video saanut suuren suosion

Digi Pelit Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Indiana Jones tulee seikkailemaan jälleen tulevaisuudessa paitsi valkokankaalla, myös uudessa pelissä. Suosituista Fallout, Doom ja Skyrim -nimikkeistä tunnettu Bethesda-yhtiö on paljastanut julkaisevansa uuden Indiana Jones -seikkailupelin.

Tulevaa Indiana Jones -peliä kuvaillaan täysin uudeksi tarinaksi, joka sijoittuu tunnetun seikkailijan uran kulta-aikoihin. Siitä tarjoiltiin hieman esimakua Bethesdan julkaiseman teaser-videon muodossa. Pelin kehittelijänä toimii Wolfenstein-pelisarjan tuoreimmista osista vastannut ruotsalainen MachineGames.

Tulevan Indiana Jones -pelin tarkemmat yksityiskohdat ovat edelleen arvoitus, eikä sen koko nimeäkään ole vielä paljastettu. Tiedossa ei myöskään ole, mille aluistoille peli ilmestyy ja milloin sen suunniteltu julkaisuajankohta on. Harrison Fordin tähdittämän viidennen Indiana Jones -elokuvan kuvausten on sen sijaan määrä alkaa vielä tämän kevään aikana.