Tätä syyllisemmän näköistä koiraa saa hakea – ilme saa antamaan anteeksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Arki lemmikkieläinten kanssa ei ole pelkkiä rapsutuksia, leikkimistä ja sohvalla rentoutumista. Tottelevaisimmatkin lemmikit saattavat toisinaan päätyä pahantekoon, eikä esimerkiksi huonekalujen päätyminen puruleluiksi ole koiratalouksissa harvinaista.

Viraalina levinneellä videolla tavataan Rudee-niminen koira, joka on selvästi keksinyt onnistuneen tavan päästä pois ongelmista. Videolla koira on päättänyt pureskella yhtä sohvalla olevista tyynyistä ja päätynyt omistajan torujen kohteeksi.

Nainen toruu rysän päältä jäänyttä Rudeea, joka ei kuitenkaan näytä erityisen katuvalta. Sen sijaan koira näyttää jopa hymyilevän leveästi kameralle. Kuten arvata saattaa, ei omistaja kyennyt pysyttelemään Rudeelle vihaisena kauaa.