Eksynyt moottorikelkkailija vietti hyytävän yön Lapin erämaassa – tulentekovälineet pelastivat hengen

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Lapin poliisi sai tiedon Sodankylän Porttipahdan maastoon kadonneesta moottorikelkkailijasta puolilta öintiistain ja keskiviikon välisenä yönä 17. maaliskuuta. Ilmoituksen mukaan kaksi kelkkailijaa oli lähtenyt aiemmin ajelemaan, mutta vain toinen heistä palasi reissulta alkuyöhön mennessä.

– Kaksi kelkkailijaa oli lähtenyt Porttipahdan tekojärveltä kohti Pokkaa. Matkalla kelkkailijat olivat eksyneet toisistaan reittien ulkopuolella. Toiselta kelkkailijalta oli loppunut bensa, mutta hän oli saanut soitettua itselleen apua ja sai ilmoitettua myös eksyneestä kaveristaan hätäkeskukseen. Hän sai ystävältään kyydin pois metsiköstä, Lapin poliisista kerrotaan.

Pelastuslaitos suoritti yöllä etsintää ja löysi apua soittaneen kelkkailijan moottorikelkan maastosta. Toista kelkkailijaa ei kuitenkaan yöllä löytynyt. Poliisi etsi yhdessä rajavartiolaitoksen kanssa eksynyttä kelkkailijaa kahdeksan moottorikelkan ja rajavartiolaitoksen helikopterin voimin koko aamun.

– Lopulta sivullinen oli löytänyt eksyneen kelkkailijan moottorikelkkareitiltä. Eksyneeltä oli myöskin loppunut moottorikelkasta bensiini ja kännykästä akku. Hän oli yöpynyt metsässä. Eksynyt oli saanut tehtyä yöksi tulet, jonka ansiosta hän oli pysynyt lämpimänä, poliisit kertovat.

Poliisi muistuttaa maastoon lähteviä ottamaan mukaansa tulentekovälineet sekä varavirta-akun, jotta puhelimeen saa tarvittaessa virtaa. Kaikkien kannattaa myös ladata puhelimeensa 112 Suomi -sovellus, jonka avulla henkilön voi paikantaa tarkasti.