Espoolaiskaupan hätähuuto leviää verkossa: ”Haistattelua, uhkailua ja jopa tavaroiden heittelyä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa eletään edelleen vakavaa koronakriisiä, sillä tänäänkin uusia tapauksia on todettu yli 600 ihmisellä. Samaan aikaan hallitus neuvottelee alueellisista liikkumisrajoituksista pahimmille alueille. Marinin hallitus ei ole saanut vuoden odottamisen jälkeen aikaiseksi maskipakkoa, joten yritykset ovat joutuneet itse puuttumaan asiaan.

Aluehallintovirastojen linjausten myötä monet kaupat ovat ryhtyneet rajoittamaan liikkeessä kerrallaan sisällä olevien asiakkaiden määrää. Eräs tällaisista yrityksistä on Espoossa toimiva taide- ja käsityöläiskauppa Menita. Kaikki asiakkaat eivät ole kuitenkaan kunnioittaneet kanssaihmisten turvallisuuden vuoksi tehtyjä rajoituksia. Nyt Menita kertoo vakavista ongelmista käytöstavoissa.

– Joudumme nyt ikävä kyllä peräänkuuluttamaan käytöstapoja. Viime päivinä osa asiakkaista on käyttäytynyt myymälässä hyökkäävästi henkilökuntaamme kohtaan. Myymälään on pyritty väkisin rajoituksista huolimatta ja turvaväleistä ei ole välitetty. On esiintynyt haistattelua, uhkailua ja jopa tavaroiden heittelyä työntekijöitämme kohti. Tämä ei ole hyväksyttävää, Menita kertoo Facebookissa.

Rajoituksista piittaamattomien toiminta aiheuttaa vaaraa muille asiakkaille ja ellei kaupan rajoituksia ryhdytä noudattamaan, voi liike joutua sulkemaan ovensa.

– Olet lämpimästi tervetullut myymäläämme rajoitusten puitteissa ja asiallisesti käyttäytyen. Rajoitukset eivät ole henkilökuntamme syytä tai keksintöä, ethän siis osoita mieltäsi heille. Mikäli et hyväksy rajoituksia, pyydämme että teet ostokset verkossa tai valitset toisen myymälän. Mikäli tällaista käytöstä esiintyy jatkossa, joudumme valitettavasti sulkemaan myymälämme määräajaksi.