Fagradalsfjall-tulivuori purkautui Islannissa – näky ikuistettiin huikeiksi videoiksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Islannin pääkaupungin Reykjavikin lähettyvillä sijaitsevan tulivuori alkoi perjantaina purkautumaan. Fagradalsfjall-nimisen tulivuoren kerrotaan uinuneen ennen tuoretta purkausta 6 000 vuoden ajan.

Yötaivas oli värjääntynyt tulivuoren laavan hehkun ansiosta punaiseksi 30 kilometrin päässä sijaitsevassa Reykjavikissa saakka. Lähialueiden asukkaita kehotettiin pysyttelemään sisätiloissa mahdollisten vaarallisten kaasujen vuoksi. Purkausta on kuitenkin kuvailtu melko pieneksi, ja se on DW-uutissivuston mukaan laantumassa.

Tulivuorenpurkaus ikuistettiin näyttäviksi kuviksi ja videoiksi, jotka ovat sittemmin levinneet internetissä. Purkausta on muun muassa päästy ihastelemaan lähietäisyydeltä näyttävän drone-videon muodossa. Sosiaalisessa mediassa hämmästeltiin myös muun muassa videoita laavavirroista ja purkauksen myötä punertavaksi muuttuneesta yötaivaasta.

 

https://twitter.com/AnthonyQuintano/status/1373787472493170695