Motörheadin Lemmyn tuhkaa luoteihin – annettiin lahjana läheisille ystäville

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläisen hard rock -yhtye Motörheadin keulahahmo Lemmy Kilmister kuoli syöpään joulukuussa 2015. Nyt raskaan rockin legendan kuolemaan liittyen on tehty jokseenkin yllättävä paljastus.

MTV:n Headbangers Ball -ohjelman entinen juontaja Riki Rachtman kertoi Twitterissä Lemmyn pyytäneen ennen kuolemaansa, että hänen tuhkiaan siroteltaisiin luotien sisään. Rocktähti halusi, että tuhkalla täytetyt luodit jaettaisiin hänen läheisimmille ystävilleen. Lopulta toive toteutettiin.

Riki Rachtman kertoi saaneensa hiljattain luotinsa ja liikuttuneen siitä kyyneliin. Myös ainakin Ugly Kid Joe -yhtyeen laulaja Whitfield Crane on saanut yhden tuhkia sisältäneistä luodeista. Lemmy Kilmister laskettiin haudan lepoon alkuvuodesta 2016, ja hänen hautajaisissaan kuultiin muistopuheita muun muassa Foo Fightersin Dave Grohlilta, Judas Priestin Rob Halfordilta ja Guns N’ Rosesin Slashilta.