Johanna Pakonen julkaisi paljon kertovat kuvat: ”Mielummin normaalikokoinen”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuoden 2002 tangokuningatar Johanna Pakonen osallistui viime vuonna Selviytyjät-kilpailuun ja osoitti, että on vahva ja oman arvonsa tunteva nainen. Hän on 44-vuotias ja kolmen lapsen äiti, mutta saa rajusti arvostelua ulkonäkönsä vuoksi.

– Mielummin normaalikokoinen, vahva aikuinen nainen, kuin pikkupojan vartaloinen ulkonäköpaineista kärsivä kolmikymppinen, jolla on kolme numeroa liian suuri pää vartaloon nähden. Koska toisten ulkonäköä arvostelevat nimettömät ja kasvottomat netissä huutelijat. Koska nollakoon ihannointi, Pakonen napauttaa Instagramiin vanhojen kuvien kera.

Samalla hän paljastaa kärsineensä ennen syömishäiriöistä, joista ei haluaisi näyttää kenellekään esimerkkiä. Hän peräänkuuluttaa terveyttä ja sitä, että on hyvävointinen kaiken kokoisena. Hänen mukaansa jaksaminen, voima ja vahvuus ei ole koosta kiinni. Naisen päivitys on saanut runsaasti kehuja ja tykkäyksiä tunnetuilta suomalaisjulkkiksilta.