Jymy-yllätys – Lordi nähdään jälleen Euroviisuissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hirviömäinen raskaan rockin yhtye Lordi vei Suomen historiaaliseen viisuvoittoon vuonna 2006. Tänä vuonna Lordi tullaan jälleen näkemään Euroviisuissa, tällä kertaa Hollannin Rotterdamissa järjestettävien laulukilpailujen väliaikaesiintyjänä. Yhtye esittää tietenkin voittokappaleensa Hard Rock Hallelujah.

Lordi tulee esiintymään Eurovision-kilpailun finaalilähetyksessä osana Rock the Roof -ohjelmanumeroa. Lordin lisäksi ohjelmanumerossa nähdään liuta muita menneiden vuosien voittajia esiintymässä rakennusten katoilla Rotterdamissa. He ovat vuoden 1969 Lenny Kuhr – De Troubadour, vuoden 1975 Teach-In – Ding-a-dong, vuoden 1986 Sandra Kim – J’aime La Vie, vuoden 2005 Helena Paparizou – My Number One ja vuoden 2015 Måns Zelmerlöw – Heroes.

Viime vuonna koronatilanteen vuoksi peruuntuneiden Euroviisujen tämänvuotinen finaali nähdään 22. toukokuuta. Kilpailujen semifinaali järjestetään puolestaan 20. toukokuuta. Tuolloin päästään jännittämään, nähdäänkö finaalissa Lordin lisäksi myös tämänvuotinen Suomen edustaja, Blind Channel.