Upea video Yhdysvaltojen pikkukaupungista – biisonilauma nautti maisemista

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pohjois-Amerikassa asuvat biisonit ovat kookkaita sorkkaeläimiä, jotka elävät viileinä suurilla tasangoilla. Ne syövät pääasiassa ruohoa, joten eläinten elinympäristö määrittyy sen mukaan. Nyt Yhdysvaltojen Wyomingissa on kuvattu villi biisonilauma.

Jacksonin kaupunkiin laiduntamaan tulleet biisonit ovat majesteettinen näky. Ne nauttivat upeista vuoristomaisemista ja maukkaasta ruohosta. Video on kuvattu viime vuonna lokakuussa.

Ruokaa ne myös tarvitsevat, sillä biisonit voivat kasvaa 3,5 metriä pitkiksi ja kaksi metriä korkeiksi. Isompien sonnien paino voi olla peräti tonnin. Videolle kuvatussa laumassa on runsaasti jälkikasvua, mikä on lupaavaa lajin säilymisen kannalta.