Mafiakytköksistä etsintäkuulutettu löytyi Youtuben kokkausvideolta

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mafiakytköksistä etsintäkuulutettu italialaismies on jäänyt kiinni odottamattomalla tavalla. Poliisi pääsi 53-vuotiaan Marc Feren Claude Biartin jäljille hänen julkaistuaan Youtubessa ruoka-aiheisia videoita.

Marc Feren Claude Biart etsintäkuulutettiin vuonna 2014 syytettynä kokaiinin salakuljetuksesta Italian ’Ndrangheta -rikollisjärjestölle. Mies oli paennut virkavaltaa Dominikaanisen tasavallan Boca Chicaan, jossa hän oli luonut italialaisia kokkaustaitojaan esitteleviä Youtube-videoita. Poliisit tunnistivat kasvonsa videoilla peittäneen Biartin hänen tatuoinneistaan.

Marc Feren Claude Biart oli BBC:n mukaan viettänyt hiljaiseloa Boca Chican italialaisyhteisön keskuudessa. Keskiviikkona Interpolin toimesta pidätetty mafioso on sittemmin toimitettu Italian Milanoon. Pidätys oli osa yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista rikollisjärjestöistä kuvailtuun ’Ndranghetaan kohdistuvaa kansainvälistä poliisioperaatiota.