Poliisit pääsivät Lego-varkauksia tehtailleen kansainvälisen jengin jäljille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ranskan viranomaiset tutkivat varkauksia, joilla on ollut jokseenkin epätavallinen kohde. Kansainvälisen jengin uskotaan varastaneen lukuisia Lego-rakennussarjoja myydäkseen ne eteenpäin.

Poliisit pidättivät viime kesäkuussa kaksi miestä ja yhden naisen, jotka olivat varastaneet Lego-rakennussarjoja Yvelinesissä sijaitsevista kaupoista. Puolalaisen kolmikon uskotaan matkustaneen Ranskaan, majoittuneen hotelliin Pariisin alueelle ja iskeneen lähialueiden lelukauppoihin Lego-varkauksien merkeissä. Tämän jälkeen he olivat palanneet Puolaan myydäkseen saaliinsa.

Kolmikko oli suorittanut varkauksia ennen pidätykseen johtanutta tapausta ainakin marraskuussa 2019 ja helmikuussa 2020. Kolmikon rikosten lisäksi eri puolilla maailmaa on kirjattu lukuisia Legoihin liittyviä rikoksia vime vuosien aikana. Lego-asiantuntija Gerben van Ijken kertoo The Guardian -lehdelle rakennussarjojen kysynnän lisääntyneen erityisesti pandemia-aikana, minkä myötä myös niiden jälleenmyyntihinnat ovat nousseet.