Kimi Räikkönen kiinnitettiin Samsungin brändilähettilääksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen formulamestari Kimi Räikkönen on kiinnitetty Samsungin brändilähettilääksi. Räikkönen tähdittää Samsung Electronics Nordicsin uutta Galaxy ”Go Capture It!” -kampanjaa ja aloittaa samalla yhteistyön Samsungin kanssa pohjoismaisena brändilähettiläänä. Yhtiön mukaan brändilähettiläiden tehtävä on auttaa ihmisiä löytämään oma intohimonsa ja rohkeus seurata sitä.

Brändilähettiläät tulevat urheilun ja luovien alojen eri kentiltä, ja siinä ovat mukana Kimi Räikkösen lisäksi myös suomalaistaustainen supermalli Elsa Hosk sekä Ben Gorham, Erling Haaland ja Anine Bing. Esimerkillään he toivovat inspiroivansa tulevia sukupolvia unelmiensa tavoittelussa. Lähettiläsohjelma on osa Samsung Galaxy S21 -sarjan lanseerausta. Räikkönen on ensimmäinen suomalainen supertähti, joka ryhtyy yhteistyöhön Samsungin kanssa.

– Kampanjaan mukaan lähteminen tuntui luontevalta, sillä voin seistä sen sanoman takana. Olen saavuttanut omat unelmani tinkimättömyydellä sekä luottamalla siihen, mitä olen ja mitä teen. Ammatissani pienilläkin yksityiskohdilla on valtava merkitys, Kimi Räikkönen kertoo.

– Jokainen kisa tarjoaa uuden mahdollisuuden, mutta jotta sen saisi hyödynnettyä, mitään ei voi jättää puolitiehen. Kropan, keskittymisen ja teknisten yksityiskohtien on oltava äärimmilleen viritettyjä. On oltava valmiina, ja kun hetki koittaa, pitää antaa palaa.